keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Tammikuun turinoita


Vuosi on vaihtunut Onnensillassa jännittävissä tunnelmissa ja kirpakassa talvisäässä. Viime vuoden lopulla alkunsa saanut kuohunta Onnensillan tilojen ympärillä on edennyt vauhdilla, mutta lopullista päätöstä odotetaan kuin kuuta nousevaa. Tila-asia oli esillä kaupungin hallituksen kokouksessa 20.1.14 ja menee edelleen valtuuston käsiteltäväksi 3.2.14. Aihe on takuuvarmasti jokaisen onnensiltalaisen ajatuksissa ja toiveissa, että saadaan tilat ja toiminta pitää entisellään. Kiitämme ja kumarramme kaikkia adressin allekirjoittaneita sekä nimien keräämiseen osallistuneita! Nimiä saimme kasaan huimat 1032, iso kiitos jokaiselle. Tässä vaiheessa emme voi muuta kuin pitää peukalot ja vielä varpaatkin pystyssä, ja toivoa parasta.  

Epäselvistä tulevaisuuden näkymistä huolimatta toiminta jatkuu vilkkaana ja virikkeellisenä. Onnensillan kävijämäärät ovat vuosi vuodelta vain kasvaneet, viime vuonna 2013 kävijöitä oli keskimäärin 344 päivässä. Ja lisää uusia kävijöitä tulee joka päivä. Vanhat tutut toiminnot jatkuvat entiseen tapaan ja uuttakin on kehitelty, mm. tiistaisin voi sukeltaa Edithin seurassa ruoka- ja kulttuurimatkalle Meksikoon klo 12.30 – 14. Luvassa tutustumista meksikolaiseen ruokaperinteeseen ja muutenkin kulttuuriin. Tiistaisin klo 13 – 14 ja torstaisin klo 11 – 12 pääsee jumppaamaan Nooran johdolla, rauhallista venyttelyjumppaa eri välineitä hyödyntämällä. Ja miksei joskus voisi pelata vaikka sisäpelejäkin, jos intoa ja halukkuutta riittää. Torstaisin 30.1.14 alkaen klo 13 – 14 hurautetaan Bingo-kone käyntiin. Tervetuloa joukkoon mukaan!

Talviterveisin, toiminnanohjaaja Noora

Marja Koskelainen Vaje ry:stä ja Petri Kekkonen Hyvinkään Setlementti ry:stä luovuttamassa adressia kaupungintalolla 15.1.2014 (kuva Noora Widing)