Liisa Rahkonen kiittää
Kiitokset teille kaikille hyvästä yhteistyöstä, jota kymmenen vuoden ajan
v .2005-2014 Vaje ry:n puheenjohtajana toimiessani olen saanut kanssanne kokea!
Ansiostanne olen voinut tallentaa aivolokeroihini ihanan ikimuistoisen ajan,
johon voin ajatuksissani aina palata.
Vapaaehtoistyöni eri yhdistyksisssä ja Onnensillassa jatkuu kuitenkin edelleen,
joten tapaamisiin tulevaisuudessakin.
Kiitos,Liisa!
Sinä, Liisa, aloitit Vaje ry:n puheenjohtajana v. 2005 ensimmäisenä Vajeen naispuheenjohtajana.
Ensimmäinen johtamasi kokous pidettiin 12.1.2005 Järjestökeskus Eskolassa,
jossa Vaje ry ja joitakin muitakin yhdistyksiä toimi vuodesta 2001 alkaen. Olit ratkaisevasti vaikuttamassa siihen, että Siltakadun tila saatiin
nykyiseen käyttöön. Toiminta Onnensillassa
alkoi 1.9.2006. Vaje ry:n ensimmäinen kokous Onnensillassa pidettiin 19.9.2006.
10- vuotisen puheenjohtajakautesi viimeinen Vaje ry:n hallituksen
kokous pidettiin Onnensillassa 24.11.2014. Olet tehnyt pitkän ja erityisen ansiokkaan kauden Vajeessa, lisäksi
Hyvinkään Seudun Allergia- ja Astmayhdistys ry:ssa ja Hyvinkään Kansallisissa
Senioreissa. Olet osallistunut moninaisiin yhteistyöryhmiin ja hankkeisiin
Hyvinkään kaupungin, Hyvinkään sairaalan ja monien muiden tahojen kanssa sekä
vammaisneuvostotoimintaan. Olet tehnyt hyvää yhteistyötä median kanssa ja
saanut yhdistykselle sekä eri tavoin sairastuneille ja vammaisten asioille näkyvyyttä. Sanat eivät riitä kertomaan ansioitasi.
Tunnustuksena pitkäaikaisesta toiminnasta Hyvinkään Vammaisjärjestöjen Yhteistyöelin Vaje ry:ssä sekä muissa yhdistyksissä Sinulle luovutettiin syyskokouksessa vuoden 2014 vammaispalkinto.
Kiitos,
Liisa, kaikista näistä vuosista ja onnellisia eläkepäiviä!