torstai 20. joulukuuta 2012

Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2013

Vuosi 2012 alkaa olla pulkassa. Nyt sitten oikeasti pulkkailemaan, ei ainakaan lunta puutu. Raha-automaattiyhdistykseltä tuli ilouutinen. Olemassa olevan hankkeen avustushakemusta ehdotetaan valtioneuvoston hyväksyttäväksi sellaisenaan. Sen sijaan surullisempaa on, ettei uuteen projektiin "Virtaa arkeen" olla saamassa rahoitusta Ray:ltä ainakaan tässä jaossa. Mutta näillä mennään uuteen vuoteen. Ensin levätään ja kerätään voimia.

Kiitoksia yhteistyöstä ja vapaaehtoistoiminnasta omasta ja puheenjohtaja Liisa Rahkosen puolesta ja:


torstai 25. lokakuuta 2012

Uusia juttuja Onnensillassa

Hui, kun ulkona alkaa olla kylmä. Täällä Onnensillassa on onneksi ihanan lämmintä. Iloitsen kovasti Onnensillan väestä - vapaaehtoisista, puolivapaaehtoisista ja kaupungin palkkaamista. Meillä on hyvä tiimi! Olemme yhdessä kehitelleet uusia juttuja ja toimintoja. Tänään oli ensimmäinen kaikille avoin toimintatuokio ja hengitysjumppa. Ensi viikolla tulevat päiväkodin eskarilapset laulamaan tänne ja piristämään meitä hieman vanhempia ihmisiä.

Onnensiltaan on hankittu kaiken maailman hyvän olon vempaimia, kuten voimistelu- ja hierontakoukkuja, infrapunahierontalaite ja jalkahierontalaite. Ennestään  on jo olemassa shiatsuhierontaistuin. Ja kirkasvalolamppu on juuri nyt ajankohtainen piristäjä. Kuntalaiset ovat tervetulleita hemmottelemaan itseään em. välineillä ma-to klo 10-14. Voi tulla ihan muutenkin, vaikkapa kahville tai lehteä lukemaan, jos laitteet eivät kiinnosta.

Vaje ry on ollut olemassa jo 30 vuotta. Juhlistamme synttäreitä juomalla täytekakkukahvit ennen syyskokousta ti 30.10. Onneksi olkoon Vajeelle!

keskiviikko 22. elokuuta 2012

Syksy koittaa



Heipparallaa!

Kesäaika vilahti vilkkaasti. Joku sanoi, ettei kesää edes ollut. Toisaalta oli hyvä, ettei ollut kovin helteistä. Jaksoin paremmin liikkua ja touhuta puutarhassa.

Nyt on taas virtaa touhuta töissä. Toivottavasti Raha-automaattiyhdistys suhtautuu suopeasti ”Virtaa arkeen”- projektihakemukseen. Hankkeen myötä saisimme vielä lisää virtaa ja resursseja vapaaehtoistoimintaan ja sen kehittämiseen. 

Kesällä on Onnensillassa ollut melko hiljaista. Pari ryhmää on kokoontunut läpi kesän, mutta pääsääntöisesti yhdistysväki on vetänyt henkeä. Toimintoja aloitellaan pikkuhiljaa syyskuun aikana. Tiloissa toimii aktiivisesti noin 50 sosiaali- ja terveysalan yhdistystä. Sen lisäksi järjestetään kaikille avointa toimintaa. Onnensillan avoimet ovet ja kahvilatoiminta käynnistyy 3.9. alkaen.Toivon, että yhä useampi löytäisi tiensä lämminhenkiseen yhteiseen olohuoneeseen. Siis lämpimästi tervetuloa!



Valoa ja lämpöä syksyn pimeneviin iltoihin! T. Marja
      
 

torstai 14. kesäkuuta 2012

Kesää


Fotolia,kaataa,kaataminen,kasteleminen,kastelukannut,kasvaa,kasvava,kasvit,kasvitiede,kasvitieteellinen,kasvut,kesä,kukallinen,kukat,kukinnot,kukkiva,luonto,pisarat,puutarhanhoito,puutarhat,raikas,suihkeet,suihkuttava,tipat,tuore,tuoreus,ulkoilma,ulkona,valokuvat,värikäs,vesi,vihreät,virkistävä,yksityiskohdat

Reilu viikko juhannukseen. Rästitöitä on tullut tehtyä. Täällä Onnensillassa on varsin hiljaista. Yhdistysväki on jo kesälaitumella. Piti laittaa nettiradio soimaan, jotta olisi jotakin elämää havaittavissa. Ensi viikon olen vielä töissä. Tulen seuraavan kerran elokuun puolivälissä. Siinä välissä touhuan puutarhassa, vaikka en mikään hortonomi todellakaan ole. On vaan mukavaa seurata, kuinka kasvit elävät omaa elämäänsä, vaikka niitä kuinka yrittää kasvattaa. Lomalla tulee varmaankin paljon ulkoiltua ja liikuttua. Välillä on hyvä mennä maalle rauhoittumaan. Uskomatonta se hiljaisuus ja rauha - ei lentomelua eikä liikennettä. Hyttysiä sitäkin enemmän. No, mikään ei voi olla täydellistä.

Rentouttavaa ja lämmintä kesää!
Marja

tiistai 24. huhtikuuta 2012

Ray- juttuja ja kevätsutinaa

Meikäläinen on ollut niin tiiviisti Ray- asioiden parissa, että ei ole muistanut kirjoittaa blogiakaan. Selvitys viime vuoden toiminnasta ja taloudesta lähtee Ray:lle tällä viikolla. "Virtaa arkeen"- vapaaehtoistoiminnan yhteistyöhankeluonnos lähtee niin ikään tällä viikolla sidosryhmille. Sitten voin välillä viettää vappua. Onnensillan avoimia ovia ja kahvilatoimintaa ei ole vappuaattona. Sitten taas projektihakemuksen kimppuun.

On ollut mukavaa, kun olemme saaneet kahvioon ja toimistotehtäviin apua Työvoiman palvelukeskuksen kautta. Myös vapaaehtoiset päivystäjät ovat jaksaneet innolla olla toiminnassa mukana. Pikkuhiljaa yhdistykset lopettelevat kevätkauden ryhmiään Onnensillassa ja katse suuntautuu kohti kesäpuuhia.

Hauskaa Vappua ja iloista kevättä!

tiistai 14. helmikuuta 2012

Sydämellistä ystävänpäivää!

Sydämellistä ystävänpäivää!

Vaje ry tarjoaa tänään ystävänpäivän merkeissä Onnensillassa sydämenmuotoisia suklaakonvehteja.