Hui, kun ulkona alkaa olla kylmä. Täällä Onnensillassa on onneksi ihanan lämmintä. Iloitsen kovasti Onnensillan väestä - vapaaehtoisista, puolivapaaehtoisista ja kaupungin palkkaamista. Meillä on hyvä tiimi! Olemme yhdessä kehitelleet uusia juttuja ja toimintoja. Tänään oli ensimmäinen kaikille avoin toimintatuokio ja hengitysjumppa. Ensi viikolla tulevat päiväkodin eskarilapset laulamaan tänne ja piristämään meitä hieman vanhempia ihmisiä.
Onnensiltaan on hankittu kaiken maailman hyvän olon vempaimia, kuten voimistelu- ja hierontakoukkuja, infrapunahierontalaite ja jalkahierontalaite. Ennestään on jo olemassa shiatsuhierontaistuin. Ja kirkasvalolamppu on juuri nyt ajankohtainen piristäjä. Kuntalaiset ovat tervetulleita hemmottelemaan itseään em. välineillä ma-to klo 10-14. Voi tulla ihan muutenkin, vaikkapa kahville tai lehteä lukemaan, jos laitteet eivät kiinnosta.
Vaje ry on ollut olemassa jo 30 vuotta. Juhlistamme synttäreitä juomalla täytekakkukahvit ennen syyskokousta ti 30.10. Onneksi olkoon Vajeelle!